maanantai 1. joulukuuta 2014

Picfic: Mistä kaikki alkoi?

Moikka!

En voi uskoa, et nyt on jo joulukuu! Aika on mennyt tosi nopeesti...
Ens viikolla on jo Desireen synttärit, ei kyllä tunnu yhtään siltä, et ois nukkeilut jo niin pitkään. 

Tänään saatte kuitenkin sitä lupailemaani draamiksen aloitusta :)

Vähän vanhemmat lukijani saattaakin muistaa tän alun, oon nimittäin julkaissut tän aijemminkin, mutta poistin sen postauksen.
Eli tää draamis ei ainakaan alussa oo muuttunut kovinkaan paljoa. Ainoastaan Didikin on jo heti alussa mukana tapahtumissa...

Eli tosiaan noi alun kuvat on puol vuotta vanhoja, joten laatukin on vähän mitä on...

Puhuu
Ajattelee
HUUTAA
"kertoja"
*tekee*


Noin tuhat vuotta sitten Linnunradallamme oli kaksi suurta ja voimakasta planeeettaa, jotka olivat aivan maan kaltaisia.


 Kaikilla kolmella planeetalla oli elämää, ja asukkaat elivät sovussa toistensa kanssa.
 Planeettoja kutsuttiin sisarplaneetoiksi, sillä ne olivat keskenään lähes samanlaisia.


 Planeetoista kaikkein vaikuttavin oli Wizell. 


Sen asukkaat olivat velhoja. Velhot olivat kilttejä, ja ystävällisiä, mutta erittäin voimakkaita. He osasivat taikoa, ja taikavoimat periytyivät isältä pojalle, ja äidiltä tyttärelle.


 Velhojen magia oli aina valkoista magiaa, joka ei tosin tarkoittanut sen olevan hyvää tai puhdasta magiaa.


Kolmas planeetta maan ja Wizellin lisäksi oli Magia. 


Magia pysyi syrjässä julkisuudelta, eikä moni maan asukkaista edes tiennyt sen olemassaolosta.


 Magiaa asuttivat Maagikot ja Magiattaret, joiden voimat olivat mustaa magiaa. Kuten valkoinen ei aina ole hyvää, mustakaan magia ei aina ole pahaa taikuutta. 


Itseasiassa useimmat Maagikot ja Magiattaret olivat hyviä, ja käyttivät taikuutta vain hyvään.


Eräänä päivänä, kun sisarplaneetat olivat kaikkein lähimpänä toisiaan, kuten joka kymmenes vuosi, alkoivat Magialaiset kyllästyä ikuiseen salassa pysymiseen. 


He hyökkäsivät Wizelliin, ja vangitsivat yhdessä Wizellin kuningattaren, Zelenen. 


Siitä alkoi planeettojen sota.



Lopulta, kun musta- ja valkoinen magia olivat liikaa yhteydessä toisiinsa, planeetat räjähtivät, ja vain harva velho ja maagikko selviytyi.


 Räjähdyksestä selvinneet soluttautuivat maahan ihmisten joukkoon, ja alkoivat elää normaalia elämää.


Miksi ihmisten historiassa ei sitten kerrota tästä kaikesta mitään? 




Se johtuu siitä, etteivät ihmiset usko niin mahdottomiin asioihin, joten vuosisatojen kuluessa se on muuttunut pelkäksi hassuksi tarinaksi.



Miksi sitten tiedämme tämän kaiken?


Me olemme velhoja..



Jooh... jäi aika tylsäksi varsinkin, jos ootte nähny sen aijemman version :,D

♥: Ronja ja nuket

6 kommenttia:

  1. Siinä se nyt seisoo ' ' Olet oikeassa. Osat olivat samankaltaisia keskenään, MUTTA voit korvata tämän samankaltaisuuden postaamalla lisää JA PIAN ! >:3 Muuten miten sait noista taikahommeleista mustia? Kun mä en meinaa mitenkään saada muokkattua Picmonkeylla mustia itkemälläkään :'c
    Tahdon tietää!!!

    VastaaPoista
  2. Just hyvääää eeöweöwö Äkkiä_sitten_jatkoa ^ ^

    VastaaPoista
  3. Apua, tämä tarina oli aivan ihana. :3

    VastaaPoista
  4. Mä niin muistan tän n 3 n! Ihania kuvia ja pian jatkoa!! Mä niin rakastan sun täydellisiä nukkeja<3! Didi varsinkin voisi tulla heti meille*w*!

    VastaaPoista
  5. Wooou upee tää! <33 ouo

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista